Tutkimus harrastusten kustannuksista

Harrastuskustannus tauluko

Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämän tutkimuksen mukaan lasten ja nuorten liikunnan harrastaminen seuroissa on kallistunut rajusti. Kilpaurheilulajeissa harrastuksen kustannukset ovat nousseet jopa kaksin- tai kolminkertaiseksi kymmenessä vuodessa. Myös vähäisempiä harrastusmääriä vaativa harrasteliikunta on kallistunut jonkin verran.

Vuonna 2001 11 – 14-vuotiaiden kilpaurheilijoiden yhden harrastuskerran hinta oli 6 – 39 euroa, vuonna 2012 hinta oli 13 – 58 euroa. Vuonna 2013 yhden 17-vuotiaan kilpaurheilijan vanhemmat maksoivat lapsensa harrastuksesta lajista riippuen jopa 3 518 – 22 790 euroa kaudessa.

Keskeisimpiä syitä kustannusten kasvulle olivat muun muassa pakollisten maksujen, kuten jäsenmaksujen ja lisenssimaksujen kasvu sekä ohjaus-, kilpailu- ja leirikustannusten kasvu sekä välinekustannusten kasvu. Myös harjoituskertojen määrän lisääntyminen on lisännyt kustannuksia. Kustannuksiin laskettiin myös välilliset kustannukset, kuten matkakustannukset.

Tutkimuksessa oli mukana 13 lajia. Golf, hiihto, jalkapallo, jääkiekko, koripallo, pesäpallo, ratsastus, salibandy, taitoluistelu, tanssi, uinti, voimistelu ja yleisurheilu vastaavat harrastajamäärältään yli 80 prosenttia suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaharrastuksista seuroissa.

Lue koko artikkeli tästä: Tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista.

sponssiboxi